"Mutta lupaan että huominen on joskus monen vuoden takainen"

Tänään on ollut aika easy maanantai :) Tyttö on ollut koulussa, ja mun host-äiti työmatkalla Philadelphiassa, joten aamun mä hengailin vaan kotona, söin herkullisen bagelin ja kipaisin Starbucksissa hakemassa Pumpkin Spiced Laten sen kylkiäiseksi. Ihana tapa aloittaa maanantai, joka jostain kumman syystä ei oo se ihan lemppari-päivä...

Päivällä kävin tekemässä vähän ruoka-ostoksia, hain pari vaatetta pesulasta ja sitten vielä pitkän mietinnän tuloksena päädyin salille maailman kamalimmalle jumppa-tunnille. Meinasin pyörtyä sinne. En kyllä mene tolle tunnille uudestaan kärsimään :D joku raja.

Kolmen aikoihin hain tytön linkki-pysäkiltä ja ajettiin suoraan kuoroon ja ccd:hin ( en ees tiedä mistä toi lyhenne tulee, mutta joku kirkkokerho se on ). Täällä mä nyt taas istuskelen Starbucksissa ( hihi...:D ) ja odottelen pari tuntia, että nää kerhot loppuu. Sitten Freedom!! :) 

I've had enough, this is my prayer, that I'll die livin' just as free as my hair

Niin se on taas sunnuntai-ilta ja mä istun tuttuun tapaani täällä meidän Starbucksissa ja siemailen aivan ihanan makuista Pumpkin Spiced Lattea ( mun lemppari ) Rakastan tulla tänne hetkeksi yksin istumaan viikonlopun päätteeksi. Tää on sellainen "mun hetki", aika rauhoittumiselle ja viimeisistä vapaa-päivän tunneista nauttimiselle. 

Mä huomaan kaipaavani sellaisia pikku traditioita. Meillä kotona meillä on tapana valmistaa aina sunnuntaisin erityinen "sunnuntairuoka", josta oonkin aikaisemmin täälläkin kirjoittanut. Musta on ihanaa, että elämässä on joitain pieniä juttuja ja tapoja, jotka pysyy. Se luo jonkinlaista turvallisuuden tunnetta :)

Tänään on muuten ollut kiva päivä. Lauantaina lähdin keskipäivän aikoihin shoppailemaan ( oh no..), sitten kävin Stephanien kanssa sushilla ja sieltä suuntasin ihanan Vanessani luokse. Vanessa on mun läheisin ystävä täällä, meillä oli alusta asti sellanen "connection", niinkun joidenkin ihmisten kanssa on. Me käydään Vanessan kanssa melkein joka päivä pitkillä kävely-lenkeillä illan hämärtyessä, keskustellaan kaikesta mahdollisesta maan ja taivaan välillä, sorrutaan aika-ajoin ostamaan Safewaysta kolme kakkua ja paketillinen jätskiä ( toki me yhden illan aikana ne jaksetaan syödä! ), seikkaillaan New Yorkissa, valmistetaan herkullisia brunsseja keskipäivällä, kulutetaan tunteja outleteissa, nauretaan ja joskus itketään, halataan ja suukotellaan aina kun nähdään ja erotaan, leikitään pikku Kathrynin kanssa ja ihmetellään miten nopeasti hän oppii uusia asioita ja sanoja. Yhdessä me jaetaan tämä kaikki. En tiedä mitä tekisin ilman Vanessaa. 

Eilen me siis herkuteltiin ja valvottiin niin myöhään, että molemmat nukahdettiin telkkarin eteen. Mä heräsin uudestaan joskus neljän aikaan aamuyöstä ja suureksi järkytyksekseni telkkarissa pyöri joku kamala kauhu-elokuva..:D Aloin kirkumaan, koska säikähdin niin paljon ja Vanessakin sitten heräsi ja alkoi kirkumaan, koska säikähti sitä kun mää kiruin. No, sitten siirryttiin sänkyyn ja jatkettiin unia :) 

Tänään mä oon ollut tosi herkällä tuulella ( suprise..? ) ja nieleskellyt kyyneleitä. Me käytiin sellaisessa maailman söpöimmässä pikku putiikissa, joka oli täynnä kaikenlaista pientä tilpehööriä ( hassu sana :D ) Siellä oli kaikkia ihania sister-, friend- ja äiti-kirjoja, ihania elämänohje-tauluja ja kaikkea suloista! Mua itketti vähän väliä kun luin niitä ja tunsin niin suurta iloa, että uskalsin lähteä hetkeksi tänne, pois kaiken tutun ja rakkaan luota. Oon vaan niin onnellinen, vaikka välillä en oo, mutta loppujen lopuksi oon :D

Oikeasti, täällä mää oon alkanut tajuta miten lyhyt elämä lopulta on. Mää jotenkin oon alkanut ymmärtämään, että ei tarvitse pelätä mitään, ei tarvitse todistella ihmisille mitään, ei saa yrittää miellyttää jokaista vastaantulijaa. Se on turhaa. Mää pyydän, menkää minne haluatte ja minne teidän sydän käskee teitä menemään, tehkää asioita joita rakastatte ja joita kohtaan tunnette intohimoa, kokeikaa uusia juttuja, etsikää vastauksia ja löytäkää ne, älkää olko liian rankkoja itseänne kohtaan, älkää katkeroituko, etsikää apua jos tarvitsette ( AINA on joku joka haluaa auttaa ), olkaa hyviä muille ihmisille ja eläkää. Muistakaa olla kiitollisia joka aamu kun avaatte silmänne, että teille on annettu vielä ainakin yksi päivä aikaa elää, sanokaa jotain kivaa vastaantulevalle ihmiselle, syökää kolme palaa kakkua, älkääkä tunteko itseinhoa sen jälkeen, hellikää itseänne ja opetelkaa olemaan itsenne paras kaveri, rakastakaa ja toteuttakaa kaikki unelmanne. 

Be fearless. 

Ootte ihania <3

5 months in the USA

Hei pitkästä aikaa...:D Tiedän, en ole kirjoittanut tänne yhtään mun kuulumisia. En oo siis edelleenkään saanut hankittua sitä tietokonetta, eli siinä suurin syy. Nytkin kirjoitan iPhonella, mutta on tää parempi kun ei mitään! Eli mitä mulle kuuluu ja miten vähän yli viisi kuukautta mun elämästäni on sujunut täällä USA:ssa?

Ihan ensimmäiseksi mun täytyy sanoa, että tämä aika täällä on ollut kaikenkaikkiaan mahtava kokemus. Tää aika on kasvattanut mua ihmisenä ihan älyttömästi. Muistan niin elävästi sen hetken, kun Huhtikuussa jouduin hyvästelemään perheeni Helsinki-Vantaan lentokentällä. Itseasiassa ne hyvästelyt ja halit ja suukot meinasi jäädä antamatta, koska mua itketti niin paljon! Seisoin check-in jonossa koko perhe mun vieressä, ja yritin olla purskahtamatta itkuun. En ollut odottanut, että reagoisin tolla tavalla, koska olin niin pitkään odottanut lähtöä ja olin super-innoissani. No, välillä on hyvä yllättää itsensä ;)

Ja kuinka sitten kello 6 aamulla istuin Suomen ainoassa Starbucksissa hörppien vanilla-lattea, jossa oli sydän. Katselin samalla, kuinka lentokone toisensa jälkeen aloitti nousukiitonsa kohti nousevaa aamu-aurinkoa. Olin yhtä aikaa niin valtavan onnellinen, vähän peloissani, jännittynyt (super :D) ja odottavainen. Little did i know what was going to happen. Tiesin vain, että mulla oli suuri seikkailu edessäni. Tiesin, että mun elämä tulisi muuttumaan totaalisesti. Tapaisin ihmisiä ympäri maailmaa, vierailisin paikoissa joista olen aikaisemmin nähnyt vain kuvia, asuisin "uudessa perheessä" ja niin edelleen. Ja olisin erossa perheestäni, ystävistäni ja Suomesta yhden vuoden ajan. Siinä oli miettimistä.

Ensimmäisen viikon Training School:in aikana New Yorkissa sain jo monta ihanaa ystävää. Viikko oli tavallaan ihanan pehmeä lasku tulevalle vuodelle. Vaikka melkein mitään uutta en oppinut, niin silti ihan kivaa oli! :D Sitten viikon päästä jokainen lähti kohti tulevaa host-perhettään. Silloin saattoi vain toivoa, että tuleva perhe olisi hyvä ja kaikki sujuisi kivasti. Toivossa on hyvä elää :)

Mun host-perhe ei ollut se ihan paras mahdollinen. En halua puhua siitä sen enempää, mutta kahden viikon jälkeen saapumisestani vaihdoin perhettä. Aika tuossa ensimmäisessä perheessä oli mulle henkisesti tosi vaikeeta (:D en liiottele) Aloin ikävöimään ihan hirveästi kaikkea Suomessa, koska mulla oli niin paha olla. Koin suurinta ikävää mitä oon koskaan kokenut. 

Perhettä vaihdettuani kaikki on sujunut paremmin. Oon nähnyt vaikka mitä, saanut niin ihania uusia ystäviä, kävellyt New Yorkin kaduilla ilman kenkiä, joka päättyi siihen, että eräs ihana nuori pariskunta halusi ostaa mulle Toms:it. Oon puhunut yli viisi kuukautta englantia (voi sitä alku-ajan päänsärkyä...), pyytänyt pankkivirkailijoita selittämään ystävällisesti vielä sen viidennen kerran kuinka voin avata pankkitilin. Oon juonut päivittäiset ilmaiset kahvit meidän lähi-Starbucksissa, käynyt liian usein Cheesecake Factoryssa, ostanut 110:n dollarin paitoja viidellä dollarilla, ajanut jätti highwaylla ( Saara, usko tai älä...) ja paljon paljon muuta. Mä oon elänyt uutta elämää, itkenyt ja nauranut, pettynyt, ollut onnellinen ja surullinen. 

Mulla on silti vielä välillä hirveä ikävä. Enkä mä usko, että mää pääsen koskaan sitä ikävää pakoon. Enkä mä haluakaan. Mää oon täällä ymmärtänyt, miten paljon mää rakastan mun läheisiä ja miten kiitollinen mää saan olla että mun elämässä on sellaisia ihmisiä. Tää kuulostaa vähän hassulta, mutta mää tunnen jotenkin niin suurta rakkautta ihmisiä ja elämää kohtaan! Ihan erilaista kun ennen. Mua alkaa itkettämään kun mietinkin perhettä ja mun ystäviä. Mää rakastan teitä niin paljon <3 

Kolmen viikon päästä Äiti ja "pikkuset" tulee käymään mun luona New Yorkissa! Oon haljeta onnesta! Varmaan sekoan siellä lentokentällä kun nään heidät vihdoin :) 

No niin, mä lähden tästä nyt perjantain kunniaks shoppailemaan forever21:iin! Ja sitten illemmalla ulos tyttöjen kanssa :)

Lupaan päivitellä useammin! Yritän minim, joka toinen päivä, saa nähdä onnistuuko.