No niin, nyt on kai aika julkistaa tämä uutinen ihan virallisesti; minä lähden pian, oikeasti ihan pian New Yorkiin, opiskelemaan psykologiaa ja muoti-alaa. En voi vieläkään kunnolla käsittää tätä. Mää oon miettinyt tätä niin kauan, onko tää ratkaisu oikea, järkevä. Vai onko mulla vaan jokin New York-päähänpinttymä, joka hakkaa mun takaraivossa päivästä toiseen. Kannattaako tämä? Entä jos jäisin turvalliseen Suomeen, täällähän olisi ilmainen koulutuskin. Ja Suomi, se on niin tuttu ja turvallinen. Olinhan mä jo vuoden USA:ssa au pairina, eikö se riittäisi.
En silti saanut rauhaa tämän asian suhteen. Päivä päivältä ikävä New Yorkiin vain kasvoi. Muistan ikuisesti sen hetken, kun astuin linja-autosta ensimmäistä kertaa Manhattanin kadulle. Kyyneleet alkoivat vierimään poskilleni. Musta tuntui, että mä oon kotona. Tunsin ihan oikeasti ensimmäistä kertaa kunnolla eläväni, rakastin heti tuota betoni-viidakkoa, sen kaikenkirjavia ihmisiä, vilinää, elämää, sitä kuuluisaa New Yorkin sykettä, millaista en ollut kokenut missään muualla. Mä tiesin, että tulen vielä palaamaan sinne. Tiesin sen jo silloin syvällä sydämessäni. Mutta tiesin myös, että sen aika ei vielä ollut. Mun pitäisi kasvaa ja käydä tiettyjä asioita läpi, ennenkuin kokisin olevani valmis. Mutta ilmeisesti nyt sen aika on koittanut.
Tiedän, että New Yorkissa eläminen on aikamoista selviytymistä päivä päivältä. Asuntojen vuokrat on todella korkeat, koulunkäynti maksaa, ruoka maksaa ja kaikki maksaa - ja vielä aika paljon, lievästi sanottuna. Mutta mä olen valmis ottamaan sen riskin. Meille on annettu vain yksi, yksi lyhyt elämä. Ja se voi loppua millä hetkellä hyvänsä. Mä olen päättänyt seurata sydäntäni, unelmiani ja intohimojani. Mä haluan elää toteuttaa itseäni, en vain suorittaa. Mää haluan jättää jälkeni tähän maailmaan, elää täysillä, kohdata pelkoni ja lopulta voittaa ne. Mä haluan auttaa apua tarvitsevia ihmisiä, kasvaa itse ihmisenä, oppia ymmärtämään maailmaa paremmin. Mä haluan lopulta seistä Jumalan edessä ja pystyä sanomaan, että mä käytin jokaisen lahjan ja taidon, jotka mulle oli annettu. Mä haluan niin palavasti elää, että räjähtäisin, jos joutuisin jähmettymään pitkäksi aikaa yhteen paikkaan. Vaikka Suomessa ei ole MITÄÄN vikaa, ja olen ylpeä suomalaisuudestani, niin koen, että ainakaan tällä hetkellä mun ei ole tarkoitus olla täällä.
Meille kaikille on annettu erilainen polku kuljettavaksi, ja saa nähdä millainen mun tiestäni tulee. Varmasti osittain kivikkoinen, mutta niin sen pitääkin olla, eihän me muuten opittaisi mitään. Mä olen valmis. Ja mulla on tämän asian suhteen rauha. Paperihommia on vielä hoidettavana, mutta ne on pikkujuttuja. Odotan innolla tulevaa, mutta nautin tästä ajasta, mikä mulla nyt täällä on. Mulla on aivan ihania ihmisiä ympärilläni, joita tulen varmasti ikävöimään, mutta mun luokse on kaikki aina tervetulleita. Mutta ennen muuttoani New Yorkiin, mulla on vielä pari reissua odottamassa; pian Dubai kutsuu ( okei, kolmas kerta samassa paikassa kahden vuoden sisään..) ja sitten ystäväni häät Afrikassa, Sudanissa. What a wonderful life!
Mutta here I come, the city of my dreams! Pakko laittaa pari kuvaa viime kerraltani New Yorkissa :)
